Kirjaudu

Kunnanhallituksen uudelleenrakennus?

4.10.2009 19.55 | Kristian Parviainen | Yleinen, Politiikka

Luettuani uusimman Kirkkonummen Sanomien tarinan ”Siuntiosta kuuluu kummia?” niin kyllähän uuden kunnanhallituksen kyky hoitaa yhdessä tuumin asioita sai aika kovan kolauksen. Työrauhan vaatiminen hallituksen kokoukseen lehden välityksellä antaa kuvan, ettei hyvää keskusteluyhteyttä ole olemassa ja siten koko yhteistyökyky lienee aika hataralla pohjalla? Kirjoituksessa viitataan Wanhan vallan oppositioon, jonka kyky yhteistyöhön on ollut huolestuttavan huono. Onkohan tämä osoitettu RKP:lle vai kaikille edellisen kauden poliitikoille?

 Siuntion historiankirja projekti sai myös kovasti kritiikkiä ja jälleen sama kolmikko oli yhtämieltä (Rahkola-Toivanen kok, Laakkonen kok. & Westermarck sit) kuinka asia olisi pitänyt hoitaa…mutta voiko oppositio voittaa äänestyksen 7-3?

No, tuskin kyseessä on tuo yksi asia, joka koittelee opposition ja valtaapitävien yhteistyötä, mutta yhteistyön rakentaminen vaatimalla lehtikirjoituksessa yhteistyötä, lienee tuhoon tuomittu idea. Se on ihan yhtä hyvä tapa luoda toimivaa yhteistyötä, kuin minun julkinen kritiikki ay-liikkeen vanhoja toimintatapoja kohtaan. Kyllähän siinä itse vaatijan pitää peiliin katsoa….nauttiiko enää itse muiden toimijoiden luottamusta ja onko itse yhteistyökykyinen.

Lehdessä esitetty kritiikki on niin vahvaa, että uskallan epäillä, että nykyinen kunnanhallitus ei kykene toimimaan kunnan etujen mukaisesti. Olisiko hallituksen aika istua alas ja pohtia porukalla mitä tehdä, vai istuuko valtuusto alas ja hoitaa hallitukseen sellaisen kokoonpanon, että yhteistyö sujuu ?

 

15 kommenttia

15 kommenttia

  • MM kommentoi:
    5.10.2009 9.38

    Yllätyin itsekin tarinasta jonka luin KS:sta. Näin kuntalaisena minulla on aivan eri kuva avoimuudesta kuin tarinan takana olevilla henkilöillä. Yhdyn moneen ajatukseen joita ”hallituspuolue” ajaa mutta olen ERITTÄIN pettynyt siihen miten näitä ajatuksia jalkautetaan kyseisen puolueen osalta. Gappi puheiden ja tekojen välillä on valtava ja en pidä itseriittoisesta asenteesta muita kohtaan. Kyllä olisi helppoa jos kaikki tekisivät niin kuin puheenjohtaja sanoo. Joissakin järjestelmissä huopaajat puuttuvat mutta en tiedä haluaisinko asua sellaisessa yhteisössä. Kirjoitus oli enemmänkin subjektiivinen avautuminen kuin kuvaus miten kunnassa toimitaan.

    Näin akkisältään jos pitäisi listata avointa keskustelua harrastavat tahot niin listalleni mahtuu kolme puoluetta: RKP, SDP ja vihreät. Näissäkin tapauksissa avoimuus on enemmänkin henkilöiden kuin puolueiden takana. Toivoisin että hallituspuolueestakin löytyisi tälläisiä henkilöitä vaikka yksi henkilö (wanhan vallan jäsen) hallituspuolueestakin pääsee melkein listalleni. Toivon että muut hallituspuolueen jäsenet eivät käskytä häntä olemaan vaiti.

    Lisää asiasta luin myös alla olevan linkin takaa.
    http://sjundea.wordpress.com/

    -MM

  • Stefan Svanfeldt kommentoi:
    5.10.2009 9.55

    Kyllähän kolmen kopla lähinnä tarkoittaa että kaikki jotka eivät ole heidän kanssa samaa mieltä ovat oppositiossa. Hämmentävä on heidän käsitys demokratiasta (enemmistö on väärässä). Se että 3 on enemmän kuin 7 on vaan tätä modernia kokoomusretoriikkaa jossa oikea on vasen, porvari on duunari ja avoimuus/läpinäkyvyys tarkoittaa sitä että ”tästä ei sitten julkisesti keskustella”.

    Siuntion talous tarvitstisi pikaisesti huomiota mutta lakimies Laakkonen on siitä huolimatta puheenjohtajana todennut että taloustoimikuntaa ei ole tarvinnut kutsua kokoon 5 kuukauteen. (Sieläkin taitaa olla niin paljon henkilöitä jotka ovat erimieltä hänen kanssaan että yhteityö ei suju määrällisesti suuremman ”opposition” kanssa). Tämä on vielä hämmentävempää sitä taustaa vasten että 2009 budjetti on revitty auki vaan ei käsitelty, 2010 budjetin valmistelu aloitettiin 3 kuukautta myöhemmin kuin normaalisti ja sekin tökkii. Onhan hallitus toki ennakkotapauksella linjannut että he ovat jäävejä itse selitelemään tekosiaan 2010 tilinpäätöksen käsitelyssä mutta mutta… Samalla hallitus on itsevaltaisesti hoitanut asioita alusta loppuun esim. Toukola/Kirjasto show jota ei ole juuri käsitelty missään: ei sivisys-, opetus eikä teknisessälautakunnassa. Onhan se kieltämättä tehokasta vaan ei kovin tarkoituksenmukaista eikä demokraattista. Myös vanhojen asioiden kaivelu on vienyt todella paljon hallituksen aikaa mutta mitään konkreettista ratkaisua tai edes ehdotusta mihin kurssia pitäisi korjata ei ”kolmen koplalta” ole koskaa kuultu.

    Nykyinen kunnan hallitus ei muutama poikkeusta enää moneen kuukauteen ole ollut toimintakykyinen johtuen siitä huonosta ilmapiiristä jonka iänikuiset monologit, puheenvuorojen vääristäminen, myöntämättä jättäminen, päälle puhuminen, asiaton kommentointi, varoitusten jakeleminen niille jotka uskaltavat äänekkäästi olla eri mieltä (aivan, minäkin ihmettelen että ”varoitus tai muuten….. mitä?) ja asioiden tuominen pöydän alta kokouksiin puheenjohtajan toimesta (osasyy taannoiseen ulosmarssiin) ovat saaneet aikaan.

    Olen Kristianin kanssa samaa mieltä että Siuntio tarvitsisi pikaisesti toimintakykyisen hallituksen mutta aivan kuten Krisu epäilen suuresti että se nykyisellä kokoonpanolla onnistuu. Mutta kiire tässä rupeaa olemaan…

    Stefan S

  • Martti Kankkunen kommentoi:
    5.10.2009 11.47

    Nyt on aika nostaa Janne Laakkonen pöydälle.

    Kyllä puheet ovat olleet mahtavia, mutta teot nollatasoa tai oikeastaan ne ovat negatiivisella puolella. Janne on tuonut Siuntioon aivan karseita toimintatapoja ja käyttäytymismalleja. Kaikki osoittaa sen , että hallituksen puheenjohtaja ei ole mieltänyt oikein omaa rooliaan. Puheenjohtajan tärkein tehtävä on huolehtia hallituksen toimintakyvystä. Janne henkilökohtaisesti on syynä koko toimtailmapiirin tulehtumiseen. Täytyy valitettavasti todeta, että miehen osaaminen, käytös ja yhteistyökyky eivät anna edellytyksiä kyseisen postin hoitamiseen. Tämän väitteen todistaa oikeaksi se, että puheenjohtaja menee haukkumaan omaa hallitustaan julkisessa mediassa.

    Tuossa KS:n artikkelissa oli täysin sumeilematta käännetty moni asia päälaelleen. Miten ihmeessä tuo kolmikko kehtaa peräänkuuluttaa muilta läpinäkyvyyttä. Artikkelin alussa mainitaan, että kolmikon tarkoituksena on kertoa missä mennään. Kolmikolla on itsellään sangen hutera käsitys missä ollaan.

    Nyt tarvitaan Siuntiossa hallitus, joka kykenee tarmokkaasti hoitamaan asioita. Politikointi pitäisi pistää nyt syrjään. Nyt tarvitaan vissin sortin virkanieshallitus.

  • Ismo Turunen kommentoi:
    5.10.2009 21.57

    Olin kerran Sanan ja rukouksen illassa meidän kirkossamme, joskus 1980 luvulla. Sinne tuli yksi karismaattinen pastori ja julisti, että nyt on Pyhä Henki tullut tähänkin kirkkoon. Minä sanoin jälkeenpäin, että jos se ei ole edellisinä satoina vuosina tänne tullut, niin ei tule nytkään, että tämä pastori ei siis tule uudestaan meille saarnaamaan. - Ei kai Siuntion historia ala nykyisestä kunnanhallituksesta, on täällä jotain elämää ollut ennenkin. Eikä pelkkää wanhaa valtaa.

  • Arja Alho kommentoi:
    7.10.2009 19.08

    Luottamus voi olla muodollista ja epämuodollista. Muodollista se on silloin kun allekirjoitetaan vaikkapa sopimus. Epämuodollista se on silloin, kun eleistä, puheista ja käyttäytymisestä voi lukea sellaista, että luottamus voi syntyä.

    Luottamuksen menetys käy kovin nopeasti mutta sen uudelleen rakentaminen hitaasti. Jotain on mennyt pahasti pieleen kun erilaiset poliittiset näkemykset, jotka muuten kuuluvat demokratiaan, henkilöityvät ja aletaan luokitella ihmisiä uuden tai wanhan vallan mukaan. Siuntio on sentään 550 vuotta täyttävä kunta.

    Valtuustossa on jokaisella on yksi ääni. Enemmistön saaminen omalle kannalle ei perustu komentamiseen, vaan neuvotteluun ja yhteistyökykyyn.

  • Marcus Nordström kommentoi:
    7.10.2009 20.27

    Epätavallisen rohkeita kannanottoja ja painokkaita näkemyksiä asian tiimoilta, kiitos siitä.

    Ymmärrykseni mukaan kunnanhallituksella on tuo muodollinen luottamus ”viran puolesta”, ellei sen olemassa oloa kyseenalaisteta ja sitä kautta mahdollisesti mitata kunnanvaltuustossa.

    Muuta en osaa lisätä kuin, että olen kunnallispolitiikkaan dedikoimani muutenkin vähisen vapaa-aikani käyttänyt edelliset päivät mielestäni pakon edessä väärin mutta perustellusti käytökseni ja edustamani ryhmän aseman puolustamiseen. Aika näyttää johtaako tilanne kunnanhallituksen muodollisen ja / tai / vai henkilökohtaisen epämuodollisen luottamuksen säilymiseen, syntymiseen vai romuttumiseen.

    Hyvin lyhyellä kokemuksella väitän, että tämä on tällä hetkellä sekä epäkiitollinen, että vaikea laji. :roll:

  • Kristian Parviainen kommentoi:
    7.10.2009 22.04

    Kuten Marcuskin tuossa kirjoitti, on todellakin epätavallisen rohkeita kannanottoja yllättäviltä ihmisiltä…hienoa!
    Nykyinen valtuusto ja hallitus ei voi toimia, sillä ajatuksella ettei menneisyyttä ole tai se on pelkästään mustaa. Puhtaalta pöydältä aloittaminen on oikein mukava ajatus, muttei se toimi kunnallispolitiikassa.
    Kyllä kaikesta huokuu syvä epäluottamus ja arvostuksen puute hallituksen sisällä. Muutos on väistämätön ja muutoksen on tapahduttava nopeasti.

    Mitä muutos sitten on? Mielestäni se vaati henkilövaihdoksia hallituksessa. Toisaalta se on sääli, sillä nykyisellä kunnanhallituksella olisi voinnut olla hyvät toimintaedellytykset, sillä siellä on koko joukko fiksuja ihmisiä. Alkumatka taisi olla vain turhan karikkoinen ja jätti veneen kylkeen ammoittavia aukkoja, joita yksi toisensa jälkeen on yrittänyt tukkia, mutta uusien reikien tekeminen toiseen kylkeen lehdistön välityksellä upottaa tämän veneen nopeammin, kuin Kirkkonummen Sanomiin haastattelun antaneet uskovatkaan.

  • Timo Raivio kommentoi:
    10.10.2009 13.45

    Siuntiossa on kriisi. Yllä oleva keskustelu on sen heijaste.

    Johtaminen on vaikeata. Työelämässä itse olen saanut arvostusta johtajana, mutta murrosikäisten lasteni johtamisessa tunnen epäonnistuneeni. Kumpaa kunnan johtaminen muistuttaa? Kysyn, enkä osaa vastata.

    Siuntion kunta vaatii johtajuutta ja päällikkyyttä.

    Päällikkyys on toiminnan suunnittelua viikkotasolla, toteutuksen ja resurssien johtoa sekä tulosten seurantaa ohjaavalla palautteen annolla työn suorittajille. Sitä Siuntiossa ei ole osattu pitkään aikaan virkamiespuolella, jossa sitä tarvitaan enemmän kuin luottamushenkilöiden joukossa. Etenkin talous- ja henkilöstöasioiden hoitaminen on ollut huonoa päällikkyyden puuttuessa.

    Johtaminen on strategian luomista - suurien linjojen luomista tulevaisuuteen - yhdessä asiantuntijoiden ja henkilöstön kanssa, hyvän työilmapiirin luomista ja työnteon esteiden poistamista. Johtajuus synnyttää palon seurata johtajaa. Tätä pitäisi kunnan johtoryhmän osoittaa yhtä lailla kuin vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden, erityisesti valtuuston ja hallituksen puheenjohtajiston.

    Hmmm. Millaista johtajuutta näkyy valtuustossa? Entäpä millaista on asioiden käsittely lautakunnissa? Entäpä millainen on hallituksen sisällä vallitseva into ja näkemys rakentaa uutta uljasta Siuntiota? Hmmm. Kuinka moni uskaltaa katsoa peiliin?

  • Saatan vastailla kysyttäessä kommentoi:
    10.10.2009 14.16

    Olisi varmaan aika ryhtyä keskustelemaan todellisista asioista, jotka ovat Siuntiossa tämän hetkisen poliittisen kuhinan takana. Helppo on luoda tunneperäisillä ilmaisuilla ja henkilösuhteiden kärjistämisellä poliittisia syyllisiä Siuntion sekametelisoppaan.

    Laakkosen, Rahkola-Toivasen ja Westmarckin haastattelu avasi monen, ihan peruskuntalaisen silmät näkemään Siuntion luottamusmiesten pitkään jatkuneen holtittomuuuden kunnan hallussa olevien vero- ja lainarahojen käyttämisesä. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa 50.000-60.000 euron lisämäärärahan myöntäminen kunnanhallituksessa minkä tahansa kirjan tekemiseen on sulaa hulluutta, etenkin kun kirjaan aikoinaan jo hyväksytty budjetti oli käytetty täysimääräisesti, lisämäärärahan lisäksi siis jo 50.000-70.000 euroa. Seitsämän kymmenestä kunnahallituksen jäsenestä elää ja elämöi rahalla ikään kuin sillä olisi perstaskut pullollaan massia.

    Paljon ei kannata metelöidä hallituksen vaihtamisella tai henkilöiden vaihtamisella. Kenen tahansa Wanhan vallan edustajan ja hänen hyväksymiensä toimintamallien palaaminen Siuntion tilanteeseen vie meidät vielä nopeammin katastrofiin. Siinä saa Pro Siuntiokin kaivaa saman tien hautauslapiot esiin kunnan kuoppaamista varten.

    Vilkaistaan vähän menneisyyttä ja mietitään sitten, kenellä on parhaat eväät Siuntio-sopassa. Alla oleva tekstini on julkaistu tänään lauantaina 10.10. jakeluun tulevassa Kirkkonummen sanomissa.

    Siuntio täyttää De facto kriisikuntakriteerit, joiden perusteella valtion täytyy ottaa kunnan hallinto suoraan valvontaansa. Siinä sitten vaihtuvat kaikki luottamustoimet täydeksi luottamustoimettomuudeksi.
    Kauan siihen ei mene. Uskallan ennustaa, että ennen vuodenvaihdetta ollaan uudessa tilanteessa.

    Ohessa artikkelini KS:ssä niin kopioituna, että viimeinen kappale on jätetty pois, jotta pieni mielenkiinto printtiversioonkin pysyy yllä.

    KS, nro 78/10.10.2009:
    Siuntio mässää sinunkin pöydässäsi!

    Kirkkonummen Sanomien numerossa 76/2009 ollut artikkeli on ilmeisen hyvä läpileikkaus Siuntion kunnan talouden nykytilasta, sen akuuteista ongelmista ja keskeisimpien luottamushenkilöelinten työskentelyn todellisuudesta. Ainakin, jos on uskominen kuntalaisten näkemyksiin ja kommentteihin artikkelista.

    Jotta ymmärtäisi nykyisyyttä, on kuitenkin tunnettava ja tunnustettava myös menneisyytensä. Siuntion tämän vuosituhannen historia on korutonta kertomaa niinkin suppeassa muodossa kuin vuosien 2001-2008 arviointikertomukset (AK). Kun arviointikertomusten tueksi ottaa kyseisten vuosien tilintarkastuskertomukset (TK), on paketti valmis. Lainausmerkit tarkoittavat suoria sitaatteja näistä lähteistä.

    Vuosina 2001-2002 kunnan kumulatiivinen alijäämä kasvoi 0,5 miljoonaa euroa ja se oli vuoden 2002 lopussa 3,6 miljoonaa euroa. Rohkeutta lainan ottamiseen on kuitenkin löytynyt. ”Korkokulut ovat vuodesta 1999 yli kaksinkertaistuneet (AK 2001)”. Kasvava alijäämä ja lainarahan käyttö on tappava yhdistelmä. Vuosien 2003-2006 taloussuunnitelmasta tilintarkastajat antavat tylyn toteamuksen: ”Esitettyjä toimenpiteitä ei voida pitää riittävinä (TK 2002)”. Kunnanhallituksen esitys oli usko siihen, että vuosina 2003-2006 kertyvä ylijäämä kattaa aiempien vuosien alijäämän.

    Helppoa olisi, jos selittämällä selviäisi. Vuonna 2003 jysähti ensimmäisen kerran: ”Esitämme, että vastuuvapautta ei tässä vaiheessa myönnetä asuntolainojen perinnän ja vakuuksien valvonnan osalta kunnanhallitukselle, kunnanjohtajalle, taloussihteerille ja kunnaninsinöörille (TK 2003)”. Miten kunnan päättävät elimet, kunnanvaltuusto ja -hallitus reagoivat tähän viestiin. Syksyllä 2004 kunnanjohtaja Sandström, kunnaninsinööri Kärkkäinen ja apulaisrakennustarkastaja Ahlroth saivat muistutuksen ja taloussihteeri Hagelin varoituksen laiminlyöntiensä johdosta. Muistiko kukaan antaa vuoden 2003 kunnanhallitukselle muistutusta? 115.000 euron luottotappio tuli kuitatuksi, ja tarkastuslautakunta jäi ihmettelemään sisäisen valvonnan tilaa: ”Kunnan sisäisen valvonnan uudelleenjärjestely on vielä kesken (AK 2004)”.

    Vuoden 2006 arviointikertomuksessa nostetaan ensimmäisen kerran esiin Siuntion vapaa kellunta kriisikunnan kriteerit täyttäväksi kunnaksi: ”Mikäli taseessa oleva kattamaton alijäämä nousee edellä mainittuun 1000 euron raja-arvoon/asukas, yksistään tällä perusteella katsotaan rahoituksen olevan riittämätön. Tämä täyttyisi Siuntiossa, jos kunnassa olisi käytetty keskimääräisiä investointeja vastaavaa poistotasoa (AK 2006)”. Vain kikka kakkosen, Poistot-pelin avulla olemme pystyneet nipin napin välttämään kriisikuntakriteerien ylittymisen. ”Vuoden 2006 tulos ei tue tavoitetta saada kunnan talous tasapainoon (AK 2006)”. Silloin elettiin vahvaa nousukautta.

    Vuodesta 2007 riittänee toteamukset: ”Kunnan talous ei ole tasapainossa ja tilikautena talouden epätasapaino syveni (AK 2007)”. ”Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan talouden epätasapainoa ja siitä johtuvaa tasapainottamisen tarvetta ei ole pidetty riittävän vakavana ongelmana ja vaikuttaviin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty (AK 2007)”. ”Vuonna 2005 korkokulut olivat 336.824 euroa ja nyt kaksi vuotta tämän jälkeen ne ovat 720.169 euroa. Korkokulut ovat tämän mukaan nousseet 114 % (AK 2007)”.

    Ja sitten hattuun lippa: ”Kunnan kumulatiivinen alijäämä on 2,6 miljoonaa euroa (TK 2008)”. ”Alijäämän kattamistoimenpiteiden osalta jätämme esittämättä vastuuvapauden myöntämistä kunnanhallitukselle ja vuonna 2008 palveluksessa olleelle kunnanjohtajalle (TK 2008)”. Jos pääomakikkailua ei käytettäisi, olisi kumulatiivinen alijäämä 3,9 miljoonaa euroa. Poistot-peliä ei saa unohtaa. Perinteen mukaan lienee odotettavissa muutama muistutus ja yksi varoitus.

    Heikki Valtavaara

  • Harri Haanpää kommentoi:
    11.10.2009 20.53

    Lehdistä ja blogeista lukemani ja luottamushenkilöiltä kuulemani on saanut minutkin huolestumaan tilanteesta.

    Siuntiossa on rästitöitä ainakin v. 2008 tilinpäätöksen kanssa, koska vastuuvapautta ei myönnetty alijäämän kattamistoimenpiteiden osalta, ja v. 2009 budjetin kanssa, joka on kai tulossa vielä valtuustoonkin vahvistettavaksi. Uusia virkamiehiä on rekrytoitu lähteneiden tilalle ja rekrytoidaan parhaillaankin. Edessä olisi muutenkin riittävästi tekemistä v. 2010 budjetin ja kuntaliitosesiselvityksen kanssa. Hommia on niin paljon, että Siuntio tarvitsee toimintakykyisen hallituksen, mieluiten heti.

    Olisi myös hienoa, jos olisi jonkinlainen suunnitelma siitä, mihin valtuuston kokouksiin mikäkin noista asioista ehkä olisi tulossa. Nythän kalenterissa taitaa olla enää kaksi suunniteltua valtuuston kokousta tälle vuodelle, 9. marraskuuta ja 14. joulukuuta.

    Harri H.

  • Kristian Parviainen kommentoi:
    13.10.2009 10.14

    Heikki #9 kirjoitti: ” Seitsämän kymmenestä kunnahallituksen jäsenestä elää ja elämöi rahalla ikään kuin sillä olisi perstaskut pullollaan massia.”
    On mukava, että Janne, Merja R-T ja Mikael sai tuokseen Heikin, mutta on kovin mustavalkoista todeta, että muut seitsemän hallituksen edustaajaa olisivat sitten epäpäteviä hoitamaan kunnan asioita.

    Omasta mielestäni kunnanhallituksessa on 11. fiksua ihmistä, mutta ongelman ydin on siinä , ettei yhteiselo suju kitkatta, vaan iso osa energiasta suuntautuu aavistuksen sivuraiteille. Median kautta tuotu informaatio, että vain kolme osaa hommansa ja muut ovat tiellä estämässä kunnan hyvinvointia on pöyristyttävää ylimielisyyttä.

    Eilinen ryhmien puheenjohtajien kokous taisi antaa siunauksen, että kunnanhallitus saa jatkaa rauhassa kinasteluaan. Kilttien herrasmiehien päätös, joka on mielestäni väärä. Henkilökemioita ei saada kuntoon sillä, että sanotaan, että yritetään nyt jatkaa, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.

    Ongelmapesäkkään puhdistaminen onnistuu ainoastaan niin, että ongelmapesäkkeestä poistetaan ongelmanaiheuttajat. Tässä suhteessa muutamalla Siuntiolaisella ryhmällä on aika miettiä kuka, heitä edustaa kunnanhallituksessa tulevaisuudessa.

  • Martti Kankkunen kommentoi:
    13.10.2009 22.46

    Olen Krisun kanssa täysin samaa mieltä koskien eilistä ryhmien puheenjohtajien kokousta. Taas lakaistiin ongelma maton alle. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
    Minulle käsitys siitä millainen valtuusto meillä nyt on Uuden Wallan aikana vahvistui: siellä on muutama ( valitettavan vähälukuisa) ajattelemiseen kykenevä ihminen, iso joukko lampaita ja muutama pässi.
    Tähän kun lisätään kyvytön hallitus niin ei voi paljon odottaa.

  • Timo Raivio kommentoi:
    13.10.2009 23.20

    Täällähän tiedetään kokouksesta enemmän kuin VB kahviossa : D.

    Siuntion johtamisongelma ei parane hiljaisella ininällä. Kunnanhallituksen seuraavan kokouksen peruuttaminen ja siirtäminen marraskuun puolelle on mielenkiintoista tässä tilanteessa. Onkohan uusi selviytymisstrategia, ei kokoonnuta, niin ei oteta yhteenkään?

    Koskakohan loppuvat kootut selitykset ja alkaa oikea tekeminen?

  • jatnu kommentoi:
    28.1.2010 14.01

    Surullista puuhaa Siuntiossa. Olisi hyvä keskittyä johtamaan Porkkalan kaupungin synnyttämistä (uusi ajatus kaupunkina!!) ja antaa kh:lle mahdollisuus parantaa tapansa. Kokemattomuus näkyy siinä ettei yhteistyökuviot vielä ole seljenneet riittävän laajasti = konsensus, kompromissihakuisuus, yhteistyöhalukkuus yms puuttuvat. Olen kokenut samaa naapurikunnassa aikanani, jossa eka kauteni luottamustehtävissä meni omien ajatusten tuputtamisena ja riidoissa, toinen kauteni yhteistyöhakuisena rakentamisen kautena yli puoluerajojen, kun olin ja ryhmäni oli nähnyt ettei yksin saa mitään aikaiseksi. Kolmas kausi olikin sitten sujuvaa ja hieman turhauttavaa. Asiat riitelivät, luottamusmiehet kommarista kiihkoporvariin antoivat tarpeen tullen toisilleen autokyydin kotiin sulassa sovussa. Hienointa mitä politiikka on opettanut: yhteistyö ja toisten työn arvostaminen.

  • Siuntiolainen kommentoi:
    2.2.2010 20.00

    hävettää ja suututtaa. miten voitte tehdä noin sikamaisesti ja täysin ohittaa sen tosiseikan, että Laakkonen sai suurimman äänimäärän kuntalaisilta?

    missä on demokratia? vai eikö se koske siuntiota? jos joku uskaltautuu kyseenalaistamaan vanhan ajan voimien teot, hänet hiljennetään.

    hävetkää. nukutteko yönne hyvin?

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.