Krisu -Siuntiosta

Urpilaisen Jutan kivikkoinen taival puheenjohtajana olisi voinnut olla aavistuksen kivuttomampi asiantuntevan imagokonsultin avulla. En tiedä onko puolueemme konsulttia edes käyttänyt, mutta jos verkkosukka- ja sairaanhoitaja-kuvat olivat imagokonsultin aikaan saannoksia, niin konsultin olisi syytä hakeutua uudelle alalle. Puheenjohtajan uskottavuus katosi juuri sillä hetkellä ja sitä uskottavuutta ei kenelläkään uudella puheenjohtajalla yleensä alkutaipaleella niin kamalan paljon edes ole. Maria Guzenina-Richardson olisi ollut sopivampi kuvaussessiohin, jos puolueen imagoa yritettiin saada seksikkäämmäksi, silloin jopa Audi-miehet olisivat voineet nyökätä kiiluvin silmin hyväksyvästi . Luokanopettajan joka on luonnostaan tätimäinen ei kannata yrittää tehdä itsestään seksisympolia, mediapersoonalta se onnistuu luonnollisemmin…ainakin kauniilta sellaiselta.

Kukaan ei voi kiistää, etteikö Jutalla ole tietoa ja taitoa hoitaa puheenjohtajuus, mutta vuosi on näyttänyt, ettei kivikkoinen tie ole vielä kuljettu loppuun. Missä on ollut Jutta, kun Euroopan presidentistä on keskusteltu ja pohdittu vaihtoehtoja? Mediakin kuuntelee hörökorvin vanhojen konkarien ajatuksia ja nostaa jalustalle muita demari poliitikkoja, mutta Jutta tahtoo jäädä jalkoihin.

Urpilaisen on sanottu kärsivän ay-liikkeen tuesta ja puoluejohto on painokkaasti kiistänyt tämän, viimeksi tänään radion Yle Puhe kanavalla kansanedustaja Piiraisen toimesta. AY-johtoportaan miehet ovat tunnetusti herrasmiehiä, mutta kentällä  puheet eivät ole ihan niin herrasmiesmäisiä. Tavallisen rivi ay-miehen ilme kiristyy, kun Jutta nousee eduskunnassa seisomaan aloittaakseen puheensa…”toivottavasti se ei nosta sormea pystyyn toruakseen eduskunnan oppilasjoukkoa” - tunnelma on aika yleinen television kotisohvaosastolla.

Jutan luontaista piirrettä, tätimäistä opettaja imagoa, voisi kääntää positiiviseksi piirteeksi, eikä Jutasta kannata tehdä jotain muuta, kuin hän luonnostaan on. Loputtomasti ei Jutalla ole aikaa kolhiutua kivikkoihin, eikä kenellekkään puoluekansasta ole hyötyä jos puheenjohtajalla on kyljet mustelmilla, joten jotain tartteis tehdä. Vai mitä tumaa Ari ja muut SDP:n johtohahmot?

Vuosi on vierähtänyt tutustuessa kunnallispolitiikan tekijöihin ja heidän erillaisiin tapoihin toimia tehtävissään. Kuntalainen äänestää omilla näkemyksillään valittua ehdokastaan ja todennäköisesti toivoo tämän toimivan näkemystensä mukaisesti. Isoa osaa äänestäjistä ei varmasti oman ehdokkaan edesottamusten seuraaminen edes kauheasti kiinnosta, vaan seuraavissa vaaleissa taas valitaan mainoslauseitten joukosta yksi, joka saa luottamuksen äänen sillä kertaa.

Valtuustoissa, lautakunnissa ja muissa poliittisissa elimissä näyttää toimivan karkeasti lajiteltuna kolme ryhmää.

I Yllättävän ison ryhmän muodostavat diplomaattiset, kiltien ja vietävissä olevien ryhmä. Heille tärkeintä on kuulua johonkin ryhmään eli tässä tapauksessa omaan puolueeseensa. Tärkeää on tietysti olla yhtä mieltä ja alistua jopa ryhmäkuriin tai ainakin kunnioittaa ryhmän vahvoja päättäjiä, jopa niin paljon, että päätökset lopulta tapahtuvat vain muutaman ihmisen toimesta. Jälkeenpäin voi itsekseen tai pienessä porukassa mutista, että minä olin vähän erimieltä, mutten sitten viitsinyt tuoda sitä esille, kun muut olivat päätöksen takana…. olisiko tässä joukko rapsuteltavia sylikoiria vai yhteisöllisyyttä kaipaavia kansalaisia? Puolueille arvokkaita pelinappuloita he kuitenkin ovat.

II  Ilokseni olen huomannut, että joka ryhmästä löytyy myös joukko ihmisiä, jotka tekevät itsensä näköistä politiikkaa, jolloin välillä on väkisinkin omankin ryhmän ajatusmaailmaa vastaan ja silloin löytyy rohkeutta etsiä näkemyksilleen tukea toisista ryhmistä ja hämärtää samalla puoluerajoja. Tämä joukko, johon itsekkin mieluusti kuuluisin, uskoo että parhaat päätökset tehdään ilman ryhmäkuria avoimesti pohtien erillaisia lopputuloksia tai vaihtoehtoja ja siitä korista valitaan parhaat vaihtoehdot. Tämä joukko uskoo myös, että parhaan tuloksen saavuttaminen edellyttää sateenkaaripolitiikkaa, sillä puolue on yksikkönä liian pieni. Tosin tämän porukan eteneminen politiikan saralla pysähtyy juuri edellä mainittujen asioiden vuoksi, sillä mikään puolue ei halua ottaa riskiä itsenäisesti ajattelevista päättäjistä. Oppi-isien tahdon nöyrä palvelija, joka hokee henkeen ja vereen puoluemantraa on puoluetoimistojen kannalta turvallisempi valinta.

III Kolmas ja pelottavin joukko on narsistinen ryhmä, jonka unelma ja tavoite on edetä politiikan taivaaseen tai edes sen eteishuoneeseen. Tämän pienen ja näkyvän joukon toiminta kunnallispolitiikassa tähtää ainoastaan ja yksinomaan omien tavoitteiden saavuttamiseen, mutta saattaahan siinä samalla saada kuntalaisillekkin jotain ohi mennessään raapaistua.. Muiden varpaille tallaaminen, takin kääntäminen, kumartelu joka suuntaan, tarvittaessa sylikoiranakin oleminen, kunhan vain siitä on itselle ja omalle uralle hyötyä politiikassa. Puolue kaipaa häntä, näkyvä, röyhkeä,eteenpäin pyrkivä, mutta kuitenkin valmis alistumaan oppi-isien nöyräksi palvelijaksi päästäkseen politiikan taivaaseen ja maistaakseen tuota poliittista nektariinia, jopa portin vartijat tarjoavat.

Keneen sinä uskot kuntalaisena ajavan parhaiten kuntalaisen etua? Muutaman kunnan poliittista elämää seuranneena näyttää siltä, että tämä kolmas joukko kerää isoja äänimääriä puhumalla toista politiikkaa ja tekemällä toista…. ehkäpä kuntalaiset sitten vain tahtovat olla pienenä porrasaskelmana, jota pitkin toiset taivaltavat kohti tavoitteitaan..ja ykkösryhmä tietysti antaa tukea portaiden juuressa… välillä omasta tahdostaan ja välillä siksi, että muutkin tekevät niin tai hiljaa toivovat, että olisipa joku muu niin rohkea, että uskaltaisi olla eri mieltä… vaikka siitä kakkosryhmästä.

Luettuani uusimman Kirkkonummen Sanomien tarinan ”Siuntiosta kuuluu kummia?” niin kyllähän uuden kunnanhallituksen kyky hoitaa yhdessä tuumin asioita sai aika kovan kolauksen. Työrauhan vaatiminen hallituksen kokoukseen lehden välityksellä antaa kuvan, ettei hyvää keskusteluyhteyttä ole olemassa ja siten koko yhteistyökyky lienee aika hataralla pohjalla? Kirjoituksessa viitataan Wanhan vallan oppositioon, jonka kyky yhteistyöhön on ollut huolestuttavan huono. Onkohan tämä osoitettu RKP:lle vai kaikille edellisen kauden poliitikoille?

 Siuntion historiankirja projekti sai myös kovasti kritiikkiä ja jälleen sama kolmikko oli yhtämieltä (Rahkola-Toivanen kok, Laakkonen kok. & Westermarck sit) kuinka asia olisi pitänyt hoitaa…mutta voiko oppositio voittaa äänestyksen 7-3?

No, tuskin kyseessä on tuo yksi asia, joka koittelee opposition ja valtaapitävien yhteistyötä, mutta yhteistyön rakentaminen vaatimalla lehtikirjoituksessa yhteistyötä, lienee tuhoon tuomittu idea. Se on ihan yhtä hyvä tapa luoda toimivaa yhteistyötä, kuin minun julkinen kritiikki ay-liikkeen vanhoja toimintatapoja kohtaan. Kyllähän siinä itse vaatijan pitää peiliin katsoa….nauttiiko enää itse muiden toimijoiden luottamusta ja onko itse yhteistyökykyinen.

Lehdessä esitetty kritiikki on niin vahvaa, että uskallan epäillä, että nykyinen kunnanhallitus ei kykene toimimaan kunnan etujen mukaisesti. Olisiko hallituksen aika istua alas ja pohtia porukalla mitä tehdä, vai istuuko valtuusto alas ja hoitaa hallitukseen sellaisen kokoonpanon, että yhteistyö sujuu ?